Äitiydestä

Toim. huom. Kirjoitin tekstin ennen kuin sosiaali- ja terveysministeriö esitteli perhevapaauudistuksensa 16. helmikuuta.

Yritin tällä viikolla kirjoittaa ytimekästä ja varteenotettavaa LinkedIn-postausta. Musta ei varmaan oo urapöhisijäksi, ainakaan jos se pitää tehdä englanniksi, joten aion toistaiseksi luovuttaa sen suhteen ja avautua ihan suomeksi tällä alustalla, jonka otin käyttöön juuri sitä varten. Mun tarkoitus oli kirjoittaa siitä, miten tyytyväinen oon työtilanteeseeni ja meidän tämänhetkiseen arkeen, mutta tekstin luonnostelu toi mieleen paljon muutakin, josta ehkä haluisin puhua. Englanniksi halusin kirjoittaa siksi, että käytän sitä töissä. Englanniksi työskentely tuntui muuten etenkin aivot nollanneelta vanhempainvapaalta palatessa ihan mahdottomalta, mutta nyt mä en oikeestaan edes mieti sitä.

Mulla on vauva ja mä käyn töissä, ja meille se on ihan normaali asia. Ilmeisesti ei kuitenkaan oo itsestäänselvää, että äiti palaa täysipäiväisesti töihin ennen kuin lapsi täyttää vuoden.

Suomen valtion tarjoama äitiysvapaa alkaa viitisen viikkoa ennen laskettua aikaa ja kestää yhteensä muutaman kuukauden. Jos äiti lisäksi pitää kaikki vanhempainvapaat, joita tuoreen lapsen vanhemmille on tarjolla, ”loma” kestää suurin piirtein siihen asti, kun lapsi on yhdeksän kuukautta vanha. Vanhempainvapaa on siis ajanjakso, jonka aikana Kela maksaa vanhempainpäivärahaa, jotta tuoreen vanhemman ei tarvitsisi olla töissä. Päivärahan määrän määrittää suurin piirtein lapsen syntymäkuukautta edeltäneiden 12 kuukauden palkka. Mitä enemmän on tienannut, sitä korkeampi myönnettävä vanhempainpäiväraha on. (Tästä näkökulmasta en ihmettele, että uran luominen ja aseman vakiinnuttamisnen ovat opintojen jälkeen monelle houkuttelevampi vaihtoehto kuin lasten hankkiminen.)

Vanhempainvapaan aikana saa tehdä töitä, mutta kaikki työpäivät tulee ilmoittaa Kelalle. Ellei kyseessä oo sunnuntai tai arkipyhä, näiltä päiviltä saa ainoastaan vähimmäismäärän rahaa - ei suuri summa, mutta rahaa sekin. Vanhempainvapaiden jakamisesta päättävät syntyneen lapsen vanhemmat keskenään, ja yleensä ne pitää synnyttänyt ja mahdollisesti imettävä äiti. Käsittääkseni osa poliitikoista ja tavan kansasta on sitä mieltä, että vanhempainvapaiden tasaisesta jakamisesta vanhempien välillä tulisi antaa määräyksiä, koska on tasa-arvon kannalta ongelmallista, että lapsen kanssa kotiin jäävä vanhempi on niin paljon useammin synnyttänyt äiti kuin toinen vanhempi. Mun mielestä on hyvä, että kukin perhe saa päättää näistä asioista itse, ja esimerkiksi meille oli luonnollinen ja myös kannattavin ratkaisu, että mä pidin vapaat. Koronan vuoksi oltiin joka tapauksessa kaikki kolme kotona. Vanhempainvapaan jälkeen Kela eli valtio tarjoaa useita vaihtoehtoja, ja jos äiti on ennen synnytystä ollut vakituisessa työssä, voi hän anoa ja saada töistä hoitovapaata tai jatkaa töitä pienemmillä tunneilla.

Mä palasin töihin täysipäiväisesti jo ennen kun vauva täytti yhdeksän kuukautta eli ennen kuin vanhempainvapaa päättyi. En siksi, että mun olisi ollut pakko, vaan siksi, että halusin. Sain tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä. En ollut suunnitellut palaavani kokoaikaisesti töihin ihan vielä, tai oikeastaan mulla ei ollut työn osalta suunnitelmia juuri ollenkaan, mutta tässä ollaan. Aluksi ja etenkin etukäteen vähän mietitytti, että onkohan tämä nyt sen arvoista ja miten meidän arki toimii, kun yksi touhuaa ja kaksi yrittää työskennellä. Nyt tätä touhuamista ja yrittämistä on takana jo kaksi ja puoli kuukautta, enkä oo katunut päätöstä hetkeäkään. Uskon, että mun uralle ei tässä kohtaa olis voinut tapahtua mitään parempaa.

Vaikka meille tämä systeemi sopii tosi hyvin ja vauva on pian jo 11 kuukautta, tuntuu edelleen siltä, että ratkaisu vähän kummastuttaa muita. Että mun olis ollut jotenkin hyväksyttävämpää jatkaa vanhempainvapaan jälkeen hoitovapaalle (koska en ollut työsuhteessa, hoitovapaa ei taida olla oikea sana, mutta kuitenkin) ja tehdä korkeintaan osa-aikatöitä, jotta voisin olla kotona lapsen kanssa. Moni on kysynyt, ollaanko me jo laitettu vauva päivähoitoon, ja kun kerron että ei, on sekin saattanut herättää ihmettelyä. Onhan se toki totta, että täällä harvoin saa tehtyä töitä tehokkaasti kahdeksasta neljään, mutta eihän päivä siihen lopu – ja väitän, että siihen pystyy kotitoimistolla aika harva, vaikka yhtälöstä poistettaisiin vauva. Oon monena iltana jatkanut töitä vauvan mentyä nukkumaan, ja se on mulle tosi jees. Tai oikeastaan oon tosi iloinen siitä, että mulla on työ, jossa se on mahdollista. Tietysti vauva voisi ihan hyvin olla jo päivähoidossa, mutta toistaiseksi ollaan kaikki pysytty tyytyväisinä tällä järjestelyllä. Mä en kuitenkaan oo ainoa vanhempi täällä kotona, eikä mun töihin paluu ja sen aiheuttamat ”hankaluudet” oo vaan mun vastuulla.

Saattaa olla, että kukaan ei oikeasti oo tarkoittanut mun työntekoon liittyviä kysymyksiä millään pahalla ja mä vaan tulkitsen niitä siten, koska koen itse paineita tästä. Mietin nimittäin edelleen, oonko jotenkin huonompi, jos ajattelen omia tavoitteitani ja uraani enkä omistaudu yhtä täysillä kuin ne ”muut äidit”. Kanssaäidit saattavat tunnistaa fiiliksen, koska se liittyy vahvasti äitiyteen ja siihen, millaisia äitien odotetaan olevan. Äiti on se, joka mielellään jää kotiin ensin yhden ja pian toisen lapsen kanssa ja jättää omat mielenkiinnon kohteensa, urahaaveensa ja harrastuksensa taka-alalle niin pitkäksi aikaa kun tarvitsee, eikä ainakaan pistä alle vuoden ikäistä lasta päiväkotiin.

En oo ihan varma, kuinka nopeasti nämä äitiyteen liittyvät odotukset ja yleinen ilmapiiri muuttuu, vai muuttuuko ne ollenkaan, jos toista vanhempaa vaaditaan olemaan kotona äidin sijaan. Mun on hankala nähdä, että mahdollinen ongelma ratkeaisi rajoittamalla perheiden vapautta valita heille sopivin vaihtoehto. On ihan mahtavaa, jos kumpikin vanhempi voi ja haluaa olla vuorollaan kotona lapsen kanssa, mutta mun mielestä sitä ei pitäisi kummaltakaan vaatia – eikä ainakaan verrata muiden perheiden tilanteita ja ratkaisuja omiinsa.