Kesäkuulumiset

Moikka moi!

Kuukausia kuluu, vuosia ja kalentereita täytetään, aikaa harrastuksiin kaipaillaan mutta yhtään riviä en saa ramppikuumeilultani, tai laiskuudeltani, julkaistua. Selvästi alkujännitys ei oo antanut periksi, eikä asiaa auta yhtään se, että nykyään koen mun yksityisyyden jotenkin aiempaa tärkeänä. Tai oikeestaan, en tiiä omastani, mutta rakkaiden perheenjäsenteni kohdalla se merkitsee enemmän kuin ennen. Ja kai ne on myös nämä internetin klassiset ilmiöt, väärinymmärtäminen ja empatiakyvyn puute, jotka kyrpii ja saa epäilemään omaa riittävyyttä. Syy voi myös olla kokonaan mussa, sillä oon huomannut, että oon lopulta melko epäitsevarma ja muiden hyväksyntää kaipaava ihminen. Joka tapauksessa tunne- tai inspiraatiopuuskissa laaditut tekstinpätkät on pysyneet raakaversioina puhelimen muistiinpanoissa. Esimerkiksi tämä teksti on tällaisenaan odotellut julkaisua yli kuukauden.

Mulla ja meidän kolmihenkisellä perheellä menee oikein kivasti. Löydettiin ensimmäinen oma koti ja muutettiin jälleen kerran. Nyt ei toivottavasti tarvitse hetkeen muuttaa, ja ainakin kokonsa puolesta tämä keravalainen paritalonpuolikas palvelee meitä pitkään. Muutto- ja kodinlaittohommat on vieneet paljon aikaa ja ajatuksia koko alkuvuoden ajan. Vaikka ne onkin kivoja juttuja, harmillisesti moni muu kiva juttu – kuten ystävien kanssa vietetty aika – on jäänyt vähemmälle. Kaikkea ei voi saada, sen oon saanut nyt viimeistään huomata. On tehnyt ihan hyvää mulle oppia se kantapään kautta, enkä koe enää kärsiväni kroonisesta fomosta lainkaan samalla tavalla kuin ennen lapsen saamista ja/tai koronaa.

Työllistyn edelleen yrittäjänä, vaikka yrittäjyys ei lopulta kuvaakaan mun työkuvioita kamalan hyvin: oon hajautetun pohjoismaisen organisaation työntekijä siinä missä muutkin, mutta alihankkimisen sijaan mut on haalittu mukaan konsulttisopimuksella. Näin on ainakin tällä hetkellä oikein hyvä. Töitä riitti koko kevään ja niitä on ollut mukava tehdä, mutta ei haittaa yhtään, että loma alkaa ihan pian. Eikö ookin niin, että talvi kesti ikuisuuden tänä vuonna? Tänä vuonna kesä ja hölläys alkoi mulla kesäkuun toisena päivänä, kun kotiuduin kaikkeni antaneena mutta tyytyväisenä Oslosta meidän kymmenvuotiskonferenssin jälkeen.

Mä yritän yhä olla vähemmän täydellinen, enemmän kesken. Pyhä pyrkimykseni yltää nyt myös tähän tekstiin, jonka pidän epämukavan lyhyenä. Tahdon kuitenkin päättää omaan bravuuriini, tän hetken top kolmoseen:

1. Napero alkoi viimein puhumaan noin vuoden ja kymmenen kuukauden iässä. Kuten arvelin, on ollut ihan älyttömän hauskaa päästä seuraamaan sen ajatuksenjuoksua.
2. Meidän koti tulee valmiiksi hitaasti mutta varmasti, ja takapihalle toukokuussa istutettu nurmikko näyttää tosi kauniilta.
3. Kävin toukokuussa leikkauttamassa kesätukan, josta oon taas fiiliksissä kunnes päätän että kyllä ne pitkät hiukset on sittenkin enemmän mua.

Ja vielä yks: (Keravan) kesä! Ihanaa, aivan ihanaa.