Mihin mä jäinkään?

Juuh, ei kai tässä. Turha selitellä – ja toisaalta, miksi pitäiskään. Ei kai muutkaan ihmiset koe olevansa tilivelvollisia omista harrastuksistaan, huvin vuoksi tekemistään asioista muille. Eihän?

Mulla on samaan aikaan epämukavan keskeneräinen ja mukavan voimakas olo siitä, että pystyn avaamaan blogitiedoston ja jatkamaan siitä, mihin yli puoli vuotta sitten jäin. Koputtelen tähän asti omassa rauhassaan pötkötellyttä häpeää olkapäälle ja kysyn, olisiko teillä hetki aikaa puhua olemassaolonne syystä, kesken jääneestä julkisesta projektista. Olis varmaan tosi kiva olla ihminen, jonka sosiaalisen median presenssi, tai presenssi ylipäätään, on hallittu ja valmiin oloinen. Ainakaan vielä mä en oo sellainen ihminen. Oon päättänyt, että kävi mitä kävi ja tuli tästä harrastuksesta miten heikko esitys tahansa, mä en poista tätä linkkiä mun Twitter- tai Instagram-profiilista. Julkinen keskeneräisyys on tosi noloa ja pelottavaa, mutta haluun ajatella, että kukaan muu ei nää sitä yhtä kriittisesti kuin mä itse. Tän sivun tai mun itseni keskeneräisyydessä ei tulisi olla mitään pahaa.

Mä itse asiassa törmäsin tovi sitten yhden kaverin julkaisuun, jossa peräänkuulutettiin prosessien kuvauksia ja ainoastaan valmiiden, viimeisteltyjen tuotosten esittelyn karttamista somessa. On tosi kuluttavaa esiintyä aina parhaana versiona itsestään. Pyrkimys on sinänsä hyvä ja ajatus jalo, mutta onhan se vähän valheellista – varmaan kaikki meistä vois hyötyä siitä, että keskeneräisyyttä tuotaisiin enemmän esille. Mä haluaisin täten muistutella kanssaeläjiä siitä, että on tosi ok olla oma, toisinaan ontuva itsensä, vaikka se voikin synnyttää jännitystä siitä, kuinka paljon muihin voi luottaa; kelpaako heille sellaisena kuin on. Yleensä ihmiset, sekä läheiset että yllättäen myös ne kaukaisilta ja supercooleilta vaikuttavat, on sen luottamuksen arvoisia.

Sitten viime julkaisun on tietysti tapahtunut paljon. Oon käynyt ulkomailla en kerran, en kahdesti vaan jopa kolme kertaa: elokuussa töiden puolesta, heinäkuussa ja nyt lokakuussa meidän ihanan pienen perheen kanssa. Töissä vaihdoin tehtäviä ja pääsin hallinnollisista hommista takaisin rakkaan viestinnän pariin. Työskentelen edelleen pääasiassa etänä, mutta työpäivissä ja -ympäristöissä on mukavasti vaihtelua. Keväällä ensimmäistä kertaa kohtaamani elinkeinotoiminnan harjoittajan veroilmoitus oli suoraan helvetin alimmalta tasolta.

Kesä oli ihana. Melkein kokonaan kotona vietetty kevät oli saanut kaipaamaan omaa aikaa, juhlia ja ennen kaikkea ystäviä. Onnekseni mulla on ollut aikaa nähdä läheisiä tosi paljon. Sain myös viimein pitää valmistujaisjuhlat meillä kotona, ja vaikka itse sanonkin, oli tosi mukavat ja lämminhenkiset pippalot. Elokuussa napero aloitti päiväkodin. Itsestäänselviä päiväkotiflunssia ja vähän haastavia ulkovaatehankintoja lukuun ottamatta uusi arki on sujunut loistavasti. Viikot on kuluneet nopeasti, ja niihin on mahtunut juoksulenkkejä, uhmaa, sotkuja, siivousta, mangopuiden kasvatusta, hiekkakakkuja, saunomista, hammaslääkärikäyntejä, Selviytyjiä, leikkokukkia ja paljon hetkessä olemista. Keskeneräisyyttä ja hävettävän pitkällä viiveellä lähetettyjä vastauksia viesteihin ja sähköposteihin. Ihania vauvoja ja vauvauutisia, lemppariartistin keikka, nenäimureita, sappisaippuaa ja yhden karvaisen perheenjäsenen poismeno. Elämää.

Seuraava julkisesti keskeneräinen projekti vois olla uusi ulkoasu tälle sivulle.