Yhdeksän kuukautta ulkona

Valeäidin ihanien kuukausipostausten inspiroimana halusin kirjoittaa meidän vauvasta nyt, kun masun ulkopuolella on vietetty yhtä kauan kuin sen sisällä. Oon itse tykännyt ja tavannut lukea näitä kirjoituksia maaliskuun lopun jälkeen melkein joka kuukausi. Tarkoitukseni ei oo ollut verrata omaa lasta muiden muksuihin vaan ennemminkin hakea tietoa siitä, mitä saattaa olla odotettavissa. Tämän kirjoituksen kohderyhmäksi kuvittelen muut tuoreet ja lapsen kehityksestä kiinnostuneet vanhemmat, vaikka en tiedä, mitä kautta he mun blogin pariin löytäisivät.

Tämänikäisen vauvan kehityksen virstanpylväät ja opitut asiat eivät tunnu yhtä järisyttäviltä kuin kolmi- tai nelikuisen vauvan. Kun puoli vuotta tuli täyteen ja fyysinen kasvu tasaantui, meidän päivärytmit, touhuamiset, ruokailut ja keskinäisen vuorovaikutuksen tavat ikään kuin vakiintuivat ja ovat kutakuinkin samanlaisia edelleen. Päivät ja yöt ovat ennustettavia eikä meidän enää tarvitse käyttää aikaa vauvajuttujen googlailuun tai oikeastaan edes vauvan kanssa toimimisen miettimiseen. Se on ollut jo jonkin aikaa automaattista. Ehkä juuri siksi mun on ihan hyödyllistä keskittyä hetki siihen, miten paljon vauva on kasvanut, oppinut ja kehittynyt jopa viimeisen kuukaudenkin aikana. Mulla on ollut paha tapa unohtaa kaikki vauvavuoden vaiheet ja isoiltakin tuntuvat muutokset heti, kun niistä päästään yli.

Varttia vaille vuoden vanhana…

… vauvamme on utelias, hauska ja tyytyväinen, yrittää jatkuvasti nousta ylös, ryömii mahdottoman nopeasti, nukkuu hyvin eikä vierasta. Hän juo maitoa kolmesti tai neljästi ja syö kiinteitä viidesti päivässä ja nukkuu kahdet päikkärit. Pituutta lienee 71–73 senttiä ja painoa ehkä noin 9,5 kiloa. Hampaita on neljä: kaksi ylhäällä, kaksi alhaalla. Kuolan määrästä päätellen seuraavien puhkeamiseen ei oo kauaa. Ruuasta vauva pitää paljon. Joskus on päiviä, kun vauva tuntuu narisevan tosi paljon, mutta useimmiten hän on oikein tyytyväinen ja helposti hauskuutettavissa. Vieraiden seurassa vauva alkuun tarkkailee ja on hieman tavallista vaisumpi, mutta normimeno jatkuu melko nopeasti. Hän ei lainkaan tykkää olla selällään. Juttuja riittää, mutta minkäänlaisia sanoja ei vielä oo kuulunut.

Sen jälkeen, kun vauva täytti kahdeksan kuukautta, me ollaan muutettu pienestä asunnosta Vaasassa paljon isompaan Vantaalla. Muutto taisi tapahtua juuri oikeaan aikaan, sillä vaikka sen kaltaiset isot elämänmuutokset kai usein voivat aiheuttaa univaikeuksia, eroahdistusta, kiukuttelua ja muita väliaikaisia hankaluuksia, meillä kaikki muutos on tapahtunut ihan selvästi parempaan. Elämää uudessa kodissa on takana nelisen viikkoa, ja meidän vauva-arki toimii tosi hyvin. Pari kuukautta sitten en todellakaan olisi voinut tehdä töitä ja nauttia siitä, nyt se on mahdollista.

Vauvalla on nykyään oma huone eikä hän enää nuku mun vieressä, tai edes samassa huoneessa, mikä on ollut mahtavaa meille molemmille. Lopetin yöimetykset kolmisen kuukautta sitten, ja siitä alkaen ollaan menty yöunien kanssa koko ajan parempaan suuntaan (ja sitä ennen meidän yöt oli melkosta horroria). Seitsemänkuisena vauva saattoi herätä kerran kaksi ennen kuin menin itse nukkumaan, pari kolme kertaa yöllä koska tutti oli hukassa ja aamulla reippaasti ennen seitsemää hypistelemään mun nenää. Nyt vauva nukkuu käytännössä kellon ympäri joko heräämättä tai yhdellä, korkeintaan kahdella tutinnostolla ja herää yhä useammin puoli kahdeksalta kuin seitsemältä. Omaan sänkyyn ja huoneeseen nukahtamisessa ei oo ollut mitään ongelmaa, kun tuotiin edellisestä kodista tutut iltarutiinit ja unilelut mukaan. Ihaninta on tietysti se, että me saadaan kaikki nukuttua tosi hyvin, mutta tuntuu myös ihan luksukselta, että meidän päivä ei enää pääty siihen, kun vauva menee nukkumaan. Enää ei tarvitse pelätä, että hän herää, jos Wolt-kuski soittaa ovisummeria.

Muuton tienoilla eli noin kahdeksankuisena vauva alkoi opetella seisomista tukea vasten. Ryömiä hän on osannut jo ainakin kahden kuukauden ajan, samoin istua itse, mutta oikeastaan vasta täällä uudessa asunnossa hän on alkanut pyrkimään ylöspäin. Harjoittelu on tuottanut tulosta, ja nyt kävelyä treenataan kulkemalla sohvan reunaa vasten, toisesta päästä toiseen. Pahemmilta haavereilta on toistaiseksi vältytty, ja nyt vauva on meidän onneksi oppinut myös laskeutumaan alas. Hän seuraa mielellään olohuoneesta poistuvaa äitiä kaikkialle asuntoon ja tulee pyydettäessä vauhdilla kohti – paitsi jos matkalla tulee vastaan jotain mielenkiintoisempaa –, ja nyt joulun tienoilla hän on alkanut hakemaan konttausasentoa aiempaa enemmän. Itse asiassa tämän päivän aikana konttaaminen on ihan yhtäkkiä lisääntynyt paljon, eli luultavasti viikon päästä vauva pääasiassa konttaa. Tai sitten ei, jos ryömiminen on yhä nopeampi ja helpompi tapa päästä eteenpäin. Sellaisen huomion oon tehnyt, että liikkumisen opettelu tai ylipäätään motoristen taitojen kehittyminen eivät missään vaiheessa oo häirinneet vauvan unia.

Hot right now: äitin naama väärinpäin, äitin heiluva nuttura, ä-ääntely, koirat ja varmaan muutkin eläimet, klementiinit, seisomaan nouseminen ja asioihin ylttäminen, hedelmäsosepussit joista saa syödä itse, joululahjaksi saadun auton huoltaminen ja kylpeminen.